AGLIO, OLIO & PEPERONCINO

eli suomeksi ylistys yksinkertaisuudelle. Tämä simppeliydessään naurettava ruoka todistaa jälleen kerran sen, että hyvää saa myös helpolla. Ansaan ei silti pidä mennä – käytä parasta mahdollista neitsytoliiviöljyä, tuoreita valkosipuleita ja ärhäkkää chiliä, sekä laadukasta italialaista pastaa. Vaikka Barillaa.

Nuorena tyttönä Italiassa asuessani tätä tehtiin, kun tultiin baarista yöllä nälkäisinä kotiin. Tätä tehtiin, kun tuli yllätysvieraita syömään. Ja tätä tehtiin, kun rahat olivat lopussa oli ostettu viimeisillä rahoilla ne uudet ihanat kengät. Ainekset löytyvät aina kaapista, eikä isommankaan porukan ruokkiminen suista ketään perikatoon.

Tarkkoja määriä on jälleen kerran vaikea arvioida. Tämä on ruoka, jonka voi säätää syöjien makuhermoille sopivaksi valkosipulin ja chilin määrää vaihtelemalla. Itse lisään joskus sekaan myös sitruunankuoriraastetta (ei liene yllätys kenellekään...) mutta se onkin sitten jo ihan eri sapuska!

VALKOSIPULIA niin paljon kuin sielu sietää. Aloita vaikka kynnellä per naama.

CHILIÄ syöjien sietokyvyn mukaan.

HYVÄÄ OLIIVIÖLJYÄ niin paljon, että pasta ei tunnu kuivalta. Reilusti joka tapauksessa.

TUORETTA PERSILJAA TAI TIMJAMIA jos sattuu olemaan. Ilmankin menee.

SUOLAA!

PARMESAANIA päälle.

Keitä spaghetti ohjeen mukaan al dente. 

Murskaa pastan kiehuessa valkosipulinkynnet veitsellä niin pieneksi kuin saat.

Murustele chili ja silppua persilja tai timjami.

Kun pasta on kypsää, kaada vesi pois ja pasta takaisin kattilaan. Lisää kaikki ainekset ja sekoita hyvin. Tarkista, että suolaa on tarpeeksi. Ilman suolaa tämä ei ole mistään kotoisin.

Tarjoile parmesaaniraasteen kera.

  

AMARETTOTAATELIKAKKU

Tänä jouluna Reseptivaras jatkaa viime joulun aikaan aloitettua laiskan kätevän emännän keittökirjaa. Tämä taatelikakku nimittäin syntyy yhdessä kattilassa ja yhdellä puuhaarukalla. Eihän kukaan jaksa jouluna(kaan) tiskipaljun ääressä seisoskella! 

Vanha, tuttu kakku saa nyt pienen hömpsyn Amarettoa, joka tuo mehevään herkkuun häivähdyksen mantelin makua. Lapsiystävällinen tapa juottaa kakku tuiteriin on lorauttaa Amaretto veteen, jossa taatelit keitetään mössöksi –näin alkoholi siis haihtuu taivaan tuuliin. Jos syöjissä on pelkkiä aikuisia, kannattaa tökkiä kypsään kakkuun reikiä vaikka hammastikulla ja imeyttää Amaretto sitä kautta.

1 pss KUIVATTUJA PEHMEITÄ KIVETTÖMIÄ TAATELEITA
2 dl VETTÄ
1 dl AMARETTOA
2 dl SOKERIA
200 gr VOITA
2 MUNAA
3,5 dl VEHNÄJAUHOJA
2 tl VANILJASOKERIA
2 tl LEIVINJAUHETTA

Keitä taatelit vedessä ja Amarettossa pehmeäksi mössöksi. Noin puolisen tuntia. (voit toki keittää ne myös 3 desissä vettä, kakusta tulee ihana ilman Amarettoakin) Anna mössön jäähtyä hieman.

Lisää mössöön sokeri ja voi. Sekoita puuhaarukalla, ei tarvitse vatkata.

Lisää munat ja kuivat, keskenään yhdistetyt aineet samalla tavalla sekoitellen.

Paista voidellussa ja jauhotetussa vuoassa 175 asteessa vajaa tunti. Kannattaa tarkkailla kypsyyttä tikulla, ettei kakku paistu liian kuivaksi.

Hunnuta jäähtynyt kakku tomusokerilla ja koristele. Tässä koristeina Lindtin samppanjatryffeleitä.

HELLO KITTY -KAKKU

Suloisen kummitytön lempparihahmoa ei ole vaikea arvata, joten tämänvuotisen synttärikakun teema oli itsestään selvä. 
Väliin mansikkamoussea, päälle pinkiksi värjättyä kermavaahtoa sekä sokerimassalla päällystetty ohuesta kakkupohjasta vapaalla kädellä leikattu Kittyn pärstä.
Vielä kerran onnea ihana Saara 4v!

rusetti marsipaania, silmät ja viikset lakua. nenänä karkki.

MUMMOJEN KAALILAATIKKO

Viikonloppuna se iski. Selittämätön, järjetön himo kaalilaatikkoon. Pitäisköhän huolestua?

Pikkupitäjän kouluruokalan kaalilaatikko 80-luvulla haisi kuvottavalta ja maistui vielä pahemmalta. Yhtä voimakas inho niiltä ajoilta jäi vain hiihtämiseen. Molemmat oksettivat. Aika tavaran kaupitsee, sanoo kuitenkin vanhan kansan viisaus – ja niin kävi nytkin. Entisestä inhokista on tullut kuin varkain uusi suosikki. Hiihtämään en tosin suostu vieläkään vapaaehtoisesti.

Himon iskiessä oli pakko turvautua sekä netistä haravoituihin resepteihin, että niihin vanhan kansan viisauksiin, eli mummojen ja tätien ohjeisiin. Aikani asiaa makusteltuani yhdistelin mielestäni parhaat osaset kaikista ja ryhdyin puuhaan. Eira-mummo paistoi kaalit voissa. Passasi minulle. Eija-täti käyttää rutkasti siirappia. Sopii.

Kasvisversion tästä saa tietenkin korvaamalla jauhelihan vaikka soijarouheella. Mutta tartteeko sitä nyt rautalangasta edes vääntää...

Muistutan nyt vielä tässä, että tee reilu annos, tämä on nimittäin niitä ruokia, jotka ovat ehdottomasti parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä. Ja sitä seuraavana. Pyhä tarkoitukseni oli herkutella sunnuntaina ja pakastaa loput. Kolmena päivänä olen nyt rynninyt töistä kotiin kaalilaatikon kiilto silmissäni ja melkein juossut raput ylös survomaan annokseni mikroon jo ennen kuin ehdin edes takkia riisua päältäni. Huomiseksi olisi vielä yksi annos jäljellä. En taida malttaa pakastaa sitäkään...

Kuva on pöllitty netistä, koska tajusin vasta oman kaalini
silputtuani, että siitä olisi ollut kiva saada kuva ehjänä.
Valmis mössö kun on... no, ei kovin kuvauksellista.

kilo KAALIA
1,5 dl PUURORIISIÄ
400 gr JAUHELIHAA (minä käytin naudanpaistia, mutta lampaastakin tulisi takuulla hyvää)
reilu lohkare VOITA
1 SIPULI
4 dl LIHALIENTÄ
2 rkl SIIRAPPIA
MEIRAMIA
SUOLAA

Keitä riisi kypsäksi suolalla maustetussa vedessä.
Paista pannulla jauheliha ja silputtu sipuli. Mausta suolalla ja meiramilla. Siirrä sivuun odottamaan.
Paista samalla pannulla silputtu kaali. Reilusti voissa. Kaali saa saada hieman väriä pintaansa, jonka jälkeen sitä haudutellaan pannulla n. 10 minuuttia, kunnes suurin osa nesteestä haihtuu. Lisää suola ja siirappi.
HUOM! Ainekset kannattaa suolata kunnolla, sillä tämä on yksi niitä ruokia, joka ei maistu miltään ellei siinä ole tarpeeksi suolaa.
Kumoa koko komeus voideltuun uunivuokaan ja kaada lihaliemi päälle. Ihan tavallinen vesikin käy.
Anna paistua 200 asteessa ainakin tunti. Pinta saa ruskettua ja rapsakoitua ja enimmät nesteet haihtua. Vetinen löllö on ällöä, anna siis hautua huolella vaikka pidempäänkin. Jos pinta tummuu liikaa, peitä laatikko vaikka voipaperilla, mutta huolehdi, että neste pääsee haihtumaan.
Syö puolukkahillon kera.

LUUMUTORTTU. TAI OMENAKAKKU.

Silläkin uhalla, että kaikilta pursuaa jo makeat leivonnaiset korvistakin, tässä vielä yksi. Koska tämä vaan on niin hyvä. Ja koska tämä onnistuu AINA. Ja koska nyt on sesonki.

Kuvassa ja ohjeessa puhutaan luumusta, mutta voit lukea sen myös omenaksi. Suosi kotimaisia jos mahdollista. Kriikunoista tulisi varmasti myös hyvä. Puolukoitakin olen harkinnut. Mitä vain kirpeää ja hapokasta. Kun teen tätä ompuista, kuutioin pari pientä omppua myös itse taikinan sekaan. Kuorineen.

Kätevä emäntä sekoittaa aineet yhdessä kulhossa ilman vatkainta. Helpompaa ei ole.

125 gr VOITA
1, 5 dl SOKERIA
2 MUNAA
2,5 dl VEHNÄJAUHOJA
1 tl LEIVINJAUHETTA
2 rkl KERMAA TAI MAITOA
4-5 LUUMUA (kirpeää pientä omenaa)
kourallinen ROUHITTUJA PÄHKINÖITÄ
toinen mokoma RUSINOITA 
(tai pussillinen pähkinärusinakarpalosekoitusta, jota myydään ainakin meidän lähikaupassa kaksi pussia vitosella)
loiskahdus AMARETTOA
RUOKOSOKERIA

Sulata rasva ja anna sen jäähtyä.
Sekoita sokeri rasvaan.
Lisää munat yksi kerrallaan. Lisää vielä kerma ja vehnäjauho-leivinjauheseos.
Sekoita taikinaan varovasti pähkinät ja rusinat. Jos teet omppukakkua, sekoita pari kuutioitua omenaa tässä kohtaa taikinaan.
Asettele viipaloidut luumut tortun pinnalle.
Loiskauta pinnalle amarettoa ja ruokalusikallinen ruokosokeria.
Paista voidellussa ja korppujauhotetussa vuoassa 200 asteessa
35-40 min.
Hunnuta jäähtyneen kakun pinta tomusokerilla.

BANAANIKAKKU

Tarkoitus oli polkaista tämä syksy käyntiin jollakin pikkuisen fiinimmällä reseptillä kuin tällä meidän perheen perusvakkariarkikakulla. Vaikka jollakin niistä ideoista, joita menneenä, Italiassa vietettynä kesänä kertyi reppuun mukava määrä. Mutta ehkä niillä herkutellaan sitten syssymällä kun illat pitenevät, ja allekirjoittaneella on enemmän aikaa keittiössä hääräämiseen.

Tänään leivottiin kakku täysin olosuhteiden pakosta. Mitään tekemistä asian kanssa ei ole sillä, että kolmen naisen taloudessa aina on jollakulla aivan kamala makeanhimo. Tai sillä, että äitihän hemmottelee tyttäriään leipomuksilla ilomielin aina kun he sitä hoksaavat pyytää...

Tänään leivottiin siksi, että hedelmävadilla kauniisti ruskettuneet banaanit eivät kelvanneet enää kenellekään. Ja jos Reseptivaras jotakin inhoaa, niin ruoan pois heittämistä. Tässä kohtaa täytyy kyllä tunnustaa, että juuri banskuja tulee joskus ostettua tahallaan paljon, jotta olisi hyvä syy leipoa tämä kakku. Niin hyvää se on!

Perusversio maistuu kaikille. Kourallinen karkeasti rouhittua tummaa suklaata tekee siitä teinityttöjen suosikin. Äiti ahtaa sitä itseensä uskomattomia määriä, kun suklaakourallista täydentää toisella mokomalla palasiksi hakattuja pähkinöitä. Ja muna-allergikoille tiedoksi, että reseptin ainokaisen munan voi ihan hyvin jättää poiskin, jos teinit ovat sattuneet heittelemään viimeiset, kakkua varten säästetyt kaksi parvekkeelta alas. Älkää kysykö.

Pikainen suklaakuorrutus kruunasi kakun tällä kertaa.
Ei se kyllä kauneudellaan päätä huimannut ennen kuorrutustakaan.
Mutta hyvää se oli! Moni kakku päältä kaunis jne...

3 ISOA KYPSÄÄ BANAANIA

2 dl SOKERIA

1/2 dl SULATETTUA VOITA

1 MUNA

3 1/2 dl VEHNÄJAUHOJA

1 tl SOODAA

1 tl SUOLAA

(KOURALLINEN ROUHITTUA SUKLAATA JA TOINEN MOKOMA SAMAN KÄSITTELYN LÄPIKÄYNEITÄ PÄHKINÖITÄ)

Soseuta banaanit haarukalla kulhossa ja lisää sitten sokeri.

Vatkaa muna ja lisää siihen hieman jäähtynyt voisula.

Sekoita nesteet.

Yhdistä kuivat aineet ensin keskenään ja sitten taikinaan puuhaarukalla, älä vatkaa.

Sekoita joukkoon varovasti suklaat ja pähkinät.

Paista voidellussa ja korppujauhotetussa vuoassa 200 asteessa 

n.50 minuuttia.

Säilyy hyvin jääkaapissa, paitsi jos haluat pinnan kovettuvan hieman rapeaksi. Siinä tapauksessa jätä sellaisenaan pöydälle. 

Kuorruta ja/tai koristele halutessasi. 

TASTE OF HELSINKI

Maailmalta Suomeen rantautunut ruokafestivaali Taste of Helsinki http://www.tasteofhelsinki.fi ylitti kaikki odotukset. Ja ne olivat korkealla jo valmiiksi. Tähtitason ruokaa, hyvää juomaa, aurinkoisen kesäinen (vihdoinkin!!!) Helsinki parhaimmillaan, ihanaa seuraa... Täydellinen ilta.
VIP-vieraat saivat arvoisensa kohtelun. Ilta alkoi Taittingerilla sekä vapaavalintaisilla alkupaloilla VIP-alueella, jota ilta-aurinko lämmitti suloisesti. Valinta oli vaikea, koska kaikkea ei voinut mitenkään maistaa...

Pöytään kannoimme lopulta Aiton koivunsilmuilla savustettua lohipastramia, Smörin marinoitua kuhaa, parsaa ja sitruunaverbenaa sekä Toscaninin Vitello tonnatoa. Samppanjan kyytipojiksi oivia jokainen.

Hah! Kuvassa on äärimmäisen tyylikkäästi jonkun torven sormi. Ei välitetä siitä...

Seuraava stoppi oli Murun kioski, mistä mukaan lähti punaviinirisotto ja Iberico-porsaan bavette sekä Sir Lintsin patè, marinoituja sieniä ja punasipulihilloketta. Ne suorastaan sulivat suussa! Varsinkin risottoa olisin helposti syönyt ämpärillisen...

Juuren grillattua luomukaritsankylkeä, lämmintä varhaiskaalisalaattia ja savuomenavoita olin päättänyt maistaa jo etukäteen, eikä valinta kaduttanut. Karitsa oli aivan SAIRAAN hyvää, ja savuomenavoi juuri se sopiva yllättävä uusi maku.

Farangin rapeaa possua, palmusokerikaramellia ja riisiviinaetikkaa oli kehuttu etukäteen niin paljon, että sitä oli ihan pakko maistaa, vaikken sianlihan ystävä ole ikinä ollutkaan. Mutta ihmeen sait aikaan, ihana Tomi Björck upeine tatuointeinesi! Reseptivarkaasta ja possusta tuli kavereita kertaheitolla!

Tarjolla olevat jälkiruoat ansaitsisivat täysin oman lukunsa. Runsaudenpula ja tässä vaiheessa jo kohtuullisen täysi vatsa suistivat lopulta klassisen yksinkertaiseen – mutta myös yhteen illan mielenkiintoisimpaan – vaihtoehtoon, kahviin ja suklaaseen. Paulig tarjosi oivan mahdollisuuden maistella erilaisia kahveja ja niille sopivia suklaapareja. Tuttu Pressa sai parikseen marjatäytteisen tumman konvehdin, mantelinen meksikolainen kahvi crème brûléen makuisen maitosuklaan, ja kenialainen, mustaherukanlehdiltä tuoksuva kahvi sopi valkosuklaan kaveriksi kuin nenä päähän.

Illan ainoa miinus oli se, ettei vatsa vedä määräänsä enempää. Maistamatta jäi ÄLYTÖN määrä toinen toistaan houkuttelevampia annoksia. Ainakin grillatut jättikatkaravut, paistetut kampasimpukat hasselpähkinävoissa, herukanlehtivanukas ja ihanan Tomi Björckin HOLA HOLA ja ja ja... olisivat ehdottomasti kutkutelleet mielenkiintoani. Höh! Onni onnettomuudessa on se, että tuollahan ne seisovat kivenheiton päässä kaikki nuo ihanat ravintolat. Tänä iltana moni ennenmaistamaton paikka sai uuden asiakkaan – täältä tullaan! Ja ensi vuonna maistetaan Helsinki taatusti uudelleen!

SULOISET SUUPALAT

Lauantain ihastuttavilla syntymäpäiväjuhlilla Reseptivaraskin pääsi kerrankin valmiiseen pöytään. Se jo sinänsä on luksusta, mutta kun juhlatalo oli kaunis kuin koru, pöytä tyylillä katettu ja syötävät toinen toistaan herkumpia, luksus sai ihan uuden ulottuvuuden. 
Pöytä notkui Marin aikaansaamia ihanuuksia, joista päätin varastaa mukaani tämän suolaiselle suupalakeksille kootun makeankirpeänkermaisenpehmeän kaunokaisen:

VUOHENJUUSTOMOUSSE JA TOMAATTIPUNASIPULIHILLOKE

30-35 kpl 

Ihanaa antipastoksi, pikkunaposteltavaksi, 

proseccon kyytipojaksi, oikeastaan ihan mihin tilanteeseen vain... Slurp!

VUOHENJUUSTOMOUSSE:

1 prk (150gr) pehmeää vuohenjuustoa

1 dl kuohukermaa

ripaus suolaa ja mustapippuria

TOMAATTI-PUNASIPULIHILLOKE:

2 pientä punasipulia

100g kirsikkatomaatteja

1/2 dl vettä

2 rkl punaviinietikkaa

1/2 dl hillomarmeladisokeria

LISÄKSI

pieniä suolaisia keksejä

jotakin kaunista vihreää, esim. hento herneenverso tai tuoreen timjamin lehtiä

1. Vaahdota kerma ja sekoita se vuohenjuustoon. Mausta suolalla ja pippurilla.

2. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota silppua öljytilkassa, kunnes se on läpikuultavaa ja pehmeää.

3. Pane kattilaan kuullotettu sipulisilppu, paloitellut tomaatit, vesi, etikka ja hillosokeri.

4. Keitä hiljalleen viitisen minuuttia. Anna jäähtyä.

5. Kokoa kekseille ensin vuohenjuustomoussea ja päälle hilloketta. 

pöydän muita herkkuja

kuvat: Mari tai Tero tai Emma A.

WWW.VINAGGIO.FI

www.vinaggio.fi

CROSTATA ALLA MARMELLATA

Eli (kirsikka)hillopiirakka. Tämä resepti tarttui mukaan Sisilian-siskoltani 20 vuotta sitten. Se muuntuu maun mukaan: hyvää KIRPEÄLLÄ hillotäytteellä – kirsikka on ehdoton suosikkini ja aprikoosi hyvä kakkonen – unohda äklömakeat mansikkadronningholmit tässä kohtaa! Aivan ihanan kesäpiirakan teet samasta pohjasta, jos täytät sen tuoreilla marjoilla ja silaat sokerikiilteellä. Teen teille sellaisenkin tässä jonakin päivänä, kunhan mansikat kypsyvät.

POHJA:

150 grammaa voita
2 dl sokeria
4 dl jauhoja
1 muna
ripaus suolaa
(raastettu sitruunan kuori)

TÄYTE:
kirpeää hilloa (tässä pari päivää sitten tehtyä kirsikkahilloa)

NYPI kylmä, paloiteltu voi, sokeri, suola ja jauhot hiekkamaiseksi seokseksi sormillasi.
JOS käytät sitruunankuorta, ripottele se sekaan tässä vaiheessa.
LISÄÄ kananmuna ja puristele seosta, kunnes siitä alkaa tulla taikinamaista. Kun se ei enää hajoa käsiisi, muotoile siitä pallo ja pane jääkaappiin lepäämään noin puoleksi tunniksi.
KAULI 2/3 taikinasta litteäksi ja painele voideltuun piirakkavuokaan. Tämä on vähän hankalaa, koka taikina murenee helposti, mutta älä luovuta! Täytä hillolla ja askartele lopputaikinasta pinnalle kivoja kuvioita. Tässä iänikuisen nauharistikon sijaan piparimuotilla leikattuja sydämiä <3
PAISTA 180-asteisessa uunissa 45 minuuttia, tai kunnes pohja on kauniin kullanruskeaa. Kuvan piirakka olisi saanut olla uunissa ehkä aavistuksen kauemmin.
TARJOILE hyvin jäähtyneenä. PS: Kirpeän hillopiirakan paras kaveri on klöntti kermavaahtoa...

KIRSIKKAHILLO

Hullu hilloa itte vääntää kun kaupastakin saa tosi hyviä. Mutta kun itse tehty vaan on NIIN paljon parempaa! Eikä meidän lähikaupasta saa kirsikkahilloa... Kaduille ilmestyneiden marjakioskien kirsikat suorastaan huusivat perääni, kunnes taivuin ja toin ne kotiin. Onhan siinä oma vaivansa ja tuleehan siitä sotkua, mutta kyllä onni vaan on oma hillo! Helppoakin se on, nyrkkisääntönä kiloon marjoja puoli kiloa hillosokeria. Keitellään vartti ja tölkitetään puhtaisiin tölkkeihin.

Teen hilloa joka kesä kesäpaikkamme Mansikkamäen vuosittain vaihtelevasta sadosta. Yleensä siinä on vadelmaa, karviaista ja mustaherukkaa. "Mansikkamäen kesäksi" ristitty herkku maistuu tyttärille talven pimeillä kylmillä pannarin kyljessä. Kirsikkahillo on oma lempparini. Maustamattoman jogurtin kaverina aivan pistämätön. Huomenna tosin ajattelin tästä satsista leipoa Haagan herkullisimman kirsikkapiirakan...

KATUKAHVILA KAKKUTIKKARI

Ravintolapäivän kunniaksi pyörittelimme kakkutikkareita ja keittelimme katukahvia. Kävijöitä oli huimat 130! Aurinko helli, katukahvilan pöydissä riitti asiakkaita, ja kakkutikkarit myimme loppuun kahdessa tunnissa. Ensi vuonna uudestaan, mutta tuplamäärällä herkkuja!

          

Kakkutikkareita oli tarjolla kolmea lajia:

sitruuna (yllätys kaikille!)

suklaa

mansikka

KIISSELI

Siis – ylläri – SITRUUNAkiisseli! Joku voisi jo väittää, että parempi nimi tälle blogille olisi Sitruunavaras. Mutta kun limoncelloa tehdessä tuli kuorittua sylillinen sitruunoita, eikä sitä mehua jaksanut kaikkea juoda eikä tietenkään voinut poiskaan heittää...
Kaikenlaiset marjakiisselit ovat meidän perheen suosikkijälkkäreitä. Joulua ei ole ilman karpalokiisseliä, ja raikas kiisseli kermavaahtonokareen kanssa jos mikä on ihan täydellinen kesäjälkkäri. Tytöt tykkää marjoista ja hedelmistä, ja äiti tekee mielellään hyvää, joka on myös terveellistä. Kaikki voittaa!

Kiisseliä neljälle (minä teen aina tuplat, koska se säilyy kylmässä useamman päivän):


3 kananmunaa
1 dl sokeria
7 dl vettä
3 rkl perunajauhoja
2-3 dl sitruunamehua
2 dl Valion A+ täyteläistä luonnonjogurttia

VISPILÖI munat ja sokeri kevyeksi vaahdoksi kattilassa.
SEKOITA perunajauhot pieneen vesitilkkaan, lisää sitten tilkkaan vettä niin, että sitä on yhteensä se seitsemän desiä.
LISÄÄ perunajauhovesi kattilaan munasokerivaahtoon.
SEKOITTELE seosta miedolla lämmöllä koko ajan, kunnes se kuumenee ja pulpahtaa. Ota HETI pois levyltä. Tässä kohtaa kiisseli näyttää ja tuntuu tosi tönköltä liisteriltä, mutta älä säikähdä!
ANNA jäähtyä hetki, jolloin sotku muuttuu vieläkin tönkömmäksi. Lisää sitten sitruunamehu lirutellen ja reippaasti vispilöiden, kunnes koostumus notkistuu ja alkaa tuntua mieleiseltä. Sitruunamehua ei siis kiehutella, joten kaikki sen vitamiinit jäävät kiisseliin! Kaada tarjoilukulhoon, ripottele pinnalle reilusti sokeria kuortumisen estämiseksi ja anna jäähtyä.
SEKOITA jogurtti jäähtyneeseen kiisseliin. Tähän passaa tietysti myös kermavaahto, mutta jogurtti pyöristää makua ihan samalla tavalla.

LIMONCELLO

Vaikkei lämpö meitä ihan vielä hellikään, Reseptivaras päätti aloittaa kesään valmistautumisen NYT! Lämpöisinä kesäiltoina syödään ulkona, ja kun kätevä emäntä makoisan grilliaterian päälle tempaisee pakastimestaan pullollisen jääkylmää, kirpeänmakeaa limoncelloa, on suosio taattu. Muuta jälkiruokaa ei välttämättä edes tarvita!

Ensikosketukseni tähän kesänkeltaiseen sitruunalikööriin sain aurinkoisina Sisilian-kesinäni, ja se onkin ollut suosikkini niistä ajoista lähtien. Juoma maistuu aperitiivina, jälkiruokana, digestiivinä, proseccon seassa, vaniljajätskin päällä... You name it.

Paras limoncello tulisi tietysti sisilialaisista tai Amalfin rannikon upeista sitruunoista. Täällä Pohjolan perukoilla kannattaa marketista valita luomua, jos vain löytyy. Ellei, olen käyttänyt ihan tavallisiakin, enkä ole sen kummempia oireita saanut... Valitse kuitenkin sileäkuorisia sitruunoita, sillä niistä röpelöisemmistä kuoren raastaminen irti on täyttä tuskaa, ellei suorastaan mahdotonta. Meikäläisen hermoilla ainakin.


Likööri kannattaa panna tekeytymään hyvissä ajoin, sillä sen on hyvä saada muhia vähintään pari viikkoa. Aloitetaan siis nyt, niin kesäkuun alussa voin esitellä valmiin herkun!


tarvitset:
10 SITRUUNAA
1 litra MAHDOLLISIMMAN VAHVAA ALKOHOLIA (minä ruinaan aina tuomaan Viru Valgea 80% kun joku käy lahden takana)


kahden viikon kuluttua tarvitset:
500 gr SOKERIA
1 litra VETTÄ


KUORI TAI RAASTA hyvin pestyt ja kuivatut sitruunat. Irti pitäisi saada vain se keltainen osa. Jos valkoista tulee kamalasti mukaan, likööriin hiipii väkevä sivumaku. Minä kuorin omani yleensä ihan tavallisella perunankuorimisveitsellä, varovasti ja ohuesti vain. Raastimen hienolla terällä saa kyllä irti todellakin sen ihan pintakerroksen, mutta siinä nyhräämisessä MENEE USEIN HERMO!


KAADA ilmatiiviisti suljettavaan tölkkiin tai isoon pulloon sitruunankuoret sekä alkoholi. Anna tekeytyä pari viikkoa pimeässä kaapissa, hölskyttele muutaman päivän välein. Taaskaan en tiedä mitä tapahtuisi, jos saisivat olla ihan rauhassa (tuskin se asiaa miksikään muuttaisi), mutta en malta ikinä olla hölskyttelemättä.


KAHDEN VIIKON KULUTTUA mittaa vesi ja sokeri kattilaan. Kiehauta niin, että sokeri liukenee täysin, ja anna jäähtyä ihan kylmäksi. Ihan kylmäksi siksi, että lämpöisestä siirapista tulee kuulemma sameaa limoncelloa. Taaskaan en ole uskaltanut kokeilla. Nössö. Siivilöi alkoholista sitruunankuoret pois ja yhdistä nesteet. Anna seoksen oleskella tiiviisti suljetussa tölkissä tai pullossa ihan rauhassa pari päivää, sen jälkeen sekoita hyvin, siivilöi tarvittaessa uudelleen ja pullota. 


SÄILYTÄ pakastimessa. Viru Valgesta tehdyssä juomassa on niin paljon alkoholia, ettei se jäädy. Jos  käytät esim. vodkaa, on prosentteja niin paljon vähemmän, että Limoncello kannattaa säilyttää jääkaapissa. Tarjoile aina jääkylmänä, mielellään vielä jäähdytetyistä laseista!

CAKE POPS ELI KAKKUTIKKARIT

Niinhän sen menee, että lahjattomat treenaa. Ja niin on aina ollut Reseptivarkaankin keittiössä. Uusiin resepteihin ja muihin ideoihin käydään käsiksi vasta silloin, kun joku on tulossa syömään tai käymään, ei niitä stressata etukäteen. Puolet homman mielenkiinnostahan on siinä, kun saa jännittää lopputulosta.


Tällä kertaa oli kuitenkin pakko kokeilla etukäteen, ettei mene maine jälkikasvun silmissä. Ja sormet suorastaan syyhysivät. Resepti on niin yksinkertainen, että siinä ei voi mennä pieleen, mutta halusin testata tekniikkaa hyvissä ajoin etukäteen. Sillä – TADAA – tähtäimessä on 19. toukokuuta järjestettävä Ravintolapäivä, jolloin Reseptivaras yhdessä tyttärensä Kakkuvarkaan kanssa pistää pystyyn pienen katukahvilan. Tarjolla kahvia ja kakkutikkareita. Tervetuloa meille!

Tänään testattiin makuyhdistelmää appelsiinisuklaa. Yhdistelmiähän on loputtomasti. Erivärisiä kuorrutesuklaita saa kakkutarvikeliikkeistä kaikissa sateenkaaren väreissä. Samoin nonparelleja, glittereitä ja muita hörhellyksiä. Tikkuina käytimme tänään puisia grillitikkuja, mutta oikeita tikkaritikkujakin saa niistä samoista liikkeistä. Tyttäreni Kakkuvaras sai tehtäväkseen suunnitella kahvilaamme neljä erilaista makuyhdistelmää kuorrutteineen ja koristeineen. Näihin palaamme sitten lähempänä h-hetkeä.


Appelsiinisuklaa-kakkutikkareihin tarvitset:
-kakkupohjan
-purkin appelsiinituorejuustoa
-pari ruokalusikallista appelsiinimehua
-levyn tummaa, kuorrutukseen sopivaa suklaata
-nonparelleja
-paksun styroxlevy tms.

Minä tein klassisen sokerikakkupohjan Elsa-mummon ohjeella:

1 lasi munia

1 lasi sokeria

1 lasi jauhoja

Munat ja sokeri vaahdoksi, sitten hellävaraisesti sekaan jauhot.

Paista kypsäksi 225 asteessa.

Murenna jäähtynyt kakkupohja kulhoon ja hiero sekaan purkillinen tuorejuustoa. Jos seos jää kovin kuivaksi, lirauta mukaan pari ruokalusikallista mehua tai vaikka maitoa.

Pyörittele massasta pieniä, parin kolmen sievän suupalan kokoisia palleroita ja pane ne hetkeksi jääkaappiin jähmettymään.

Sulata suklaa.

Tökkää pallero tikun nokkaan ja dippaa sulaan suklaaseen. 

Tämä on se tekniikkakohta. Jos pallero pyörii tikun nokassa tai tikku tulee pallerosta läpi, pane pallerot tikkuineen uudelleen hetkeksi jääkaappiin. Joissakin resepteissä neuvotaan tuikkaamaan tikku ensin sulaan suklaaseen ja sitten palleroon, ja sitten jääkaappiin ennen koko palleron dippaamista, mutta meikäläistä alkoi hengästyttää kaikki se jääkaapilla juokseminen, ja oioin sumeilematta kaikki ylimääräiset mutkat.

Pyörittele tikkua, valuta ja kaavi vaikka pikkulusikalla ylimääräinen, näpeille valuva kuorrutus, ja kun ei enää valu, ripottele pinnalle nonparelleja. Tähän sotkemiseen saa näppituntuman aika nopeasti, mutta kannattaa varautua siihen, että sulaa suklaata ja nonparelleja on ympäri keittiötä. Anna jähmettyä pystyasennossa styroxlevyyn tökättynä.

Kakkutikkarit säilyvät jääkaapissa mehevinä pari päivää.

SIMPPELI SITRUUNAKAKKU

Parhaat asiat elämässä ovat selkeitä ja yksinkertaisia. Kuten tämä kakku. Se ei kaipaa seurakseen kuorrutuksia eikä krumeluureja, vaan vie kielen mennessään raikkaan mutkattomalla herkullisuudellaan. Sitruunaisuuden voi leipoja säätää omille makuhermoilleen sopivaksi. Reseptissä sitruunoita on kolme, mutta jos teen tätä vain itselleni, lisään neljännen. Jollekulle saattaa sopia vain häivähdys sitruunaa, mutta suosittelen silti käyttämään vähintään kahta. Täytyyhän elämässä makua olla!

kuva: Arto Vuohelainen

250 gr voita
3 dl sokeria
5 munaa
3 sitruunaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa


PINNALLE:
3/4 dl tomusokeria
sitruunamehua

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen.

Lisää sitruunoiden raastettu kuori. 

(Kuoret on maailman helpoin raapia irti sitrusraudalla. 

Suosittelen lämpimästi!)

Kääntele hellävaraisesti sekaan keskenään sekoitetut kuivat aineet.

Paista voidellussa ja korppujauhotetussa vuoassa 

180 asteessa noin 45 minuuttia.

Kakun paistumista odotellessasi purista raavittujen sitruunoiden mehu ja sekoita siitä tomusokerin kanssa ihanan kirpeän makea siirappi.

Kun kakku on jäähtynyt, pistele siihen reikiä hammastikulla ja hölvää sitä sitruunasiirapilla niin, että neste imeytyy kakkuun.

Sihtaa pinnalle tomusokeria vasta, kun pinta on hetken kuivahtanut.

Säilytä viileässä, jos haluat kakun pehmeänä. 

Minä pidän omastani enemmän, kun pinta kuivahtaa hieman rapsakaksi, joten säilytän sitä huoneenlämmössä. 

PUNAJUURIPESTO

Tämä on yksi lempipastoistani, eikä ehkä vähiten värinsä ansiosta. Reseptin bongasin joskus vuosia sitten Glorian ruoka&viinistä. Maku on lempeän pehmeä, eikä pinkkiä spaghettia imiessään kerta kaikkiaan voi olla huonolla tuulella. Punajuurethan ovat parhaimmillaan syksyllä, mutta näin keväällä tämä puolustaa paikkaansa lautasella ihanan kepeytensä ja huikean värinsä vuoksi! Helppo tapa hurmata ruokavieraat. Ja kasvissyöjät. Lasiin mineraalista, kylmää ja kuivaa valkoista tai nuorta, hapokasta punaista. Peston voi tehdä etukäteen jääkaappiin odottamaan (se säilyy puhtaassa tölkissä ainakin viikon), joten ruoka on – tadaa – käytännössä jo tehty vieraiden saapuessa, ja kätevä emäntä voi itsekin keskittyä tervetuliaiskuplivan pirskahteluun.

kokki: Reseptivaras, kuva: Arto Vuohelainen

tarpeeksi pestoa neljälle:

2-3 keskikokoista punajuurta

1 sipuli

3 valkosipulinkynttä

ruukku basilikaa

pussi (onkohan ne 100 vai 150 gr pusseja?) pinjansiemeniä

loraus punaviinietikkaa tai balsamicoa

noin desi oliiviöljyä

tarpeeksi suolaa!

Tarjoiluun:

basilikaa

pinjansiemeniä (paahda hetki kuumalla, kuivalla pannulla jos viitsit)

mozzarellaa, fetaa tai vuohenjuustoa

Kuori ja lohko punajuuret ja sipulit ronskeiksi lohkoiksi. Keitä lohkoja reilu vartti vähässä vedessä (pane vain sen verran vettä, että peittyvät).

Kun punajuuret ovat kypsiä, kaada vesi kattilasta ja lisää loput peston ainekset punajuurten ja sipuleiden joukkoon. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi, mutta hieman rakeiseksi.

Öljyä täytyy olla reilusti, ettei pastasta tule kuivaa. Suolan määrä on myös tärkeä. Jos sitä on liian vähän, tämä ei yksinkertaisesti maistu miltään. Laita suolaa aluksi vaikka 1 tl, anna peston jäähtyä rauhassa ja maistele sitten uudelleen. Myös etikan määrä kannattaa tasapainottaa omaan suuhun sopivaksi.

Kun spaghettisi on kypsää, valuta se, kumoa takaisin kattilaan ja lisää pesto. Sekoittele kuumalla levyllä niin, että pesto leviää kaikkialle ja väri ehtii tarttua pastaan. Jos ruoka näyttää kuivalta, lisää loraus oliiviöljyä. Koristele annokset basilikanlehdillä ja pinjansiemenillä, lisää mozzarellahelmet tai murustele päälle feta tai vuohenjuusto. Tarjoile parmesaanin kera.

NE PARHAAT MOKKARUUDUT

Mokkaruudut olivat muotia koulutyttöjen keskuudessa jo 30 vuotta tosi kauan sitten, ja on ilahduttavaa huomata, että tietyt klassikot säilyttävät tyylinsä ja vain paranevat vanhetessaan. Nämä ovat nyt omien tyttärieni lempiherkkua. (Apua, voiko siitä oikeasti olla jo NIIN kamalan kauan, kun näitä koulun jälkeen makenhimoisena väsätessäni sotkin äidin – ja naapurin 

tyttöjen äitien – keittiön kerta kerran jälkeen?) 

Ruuduistahan on versioita melkein yhtä monta kuin on tekijöitä, mutta vuosikymmenien järjestelmällisen testaamisen tuomalla varmuudella voin luvata, että tämä on SE PARAS. 

Kysykää vaikka tyttäriltäni. Ja naapurin tytöiltä.

POHJA:

4 munaa

4 dl sokeria

2 dl maitoa

200 gr voita

6 dl jauhoja

4 tl leivinjauhetta

4 kukkurallista rkl kaakaojauhetta (Van Houten)

KUORRUTUS:

50 gr sulatettua voita

n. 3 rkl vahvaa kahvia

2 kukkurallista rkl kaakaojauhetta

3 1/2 dl tomusokeria

Vaahdota munat ja sokeri.

Sulata rasva.

Sekoita kuivat aineet keskenään.

Lisää vaahtoon varovaisesti sekoitellen puolet maidosta, 

rasvasta ja kuivista aineista.

Ja sitten ne loput samalla tavalla sekoitellen.

(En kyllä tiedä, onko sillä mitään väliä pannaanko ensin puolet ja sitten puolet, vai olisiko lopputulos ihan yhtä hyvä, jos ne löisi sinne kerralla. Enpä ole muistanut koskaan kokeilla... Näin tämä siinä iänkaiken vanhassa reseptissä neuvottiin tekemään, ja minä olen kilttinä tyttönä aina totellut.)

Paista syvällä uunipellillä leivinpaperin päällä 

175 asteessa noin puoli tuntia.

Kumoa kypsä levy naamalleen toiselle leivinpaperille ja 

kuori varovasti se eka leivinpaperi pois.

Anna jäähtyä.

Sekoita kuorrutuksen ainekset keskenään ja 

levitä seos kakkulevyn pinnalle.

Koristele esim. nonparelleilla, suklaaraasteella tai 

kookoshiutaleilla – pinta jähmettyy aika nopeasti, 

eivätkä hippuset sen jälkeen enää siihen tartu.

Myös sihdattu kaakaojauhe on tyylikäs koristelu, 

mutta se kannattaa tupsutella pinnalle vasta, 

kun kuorrutus on vähän jähmettynyt.

Leikkaa kakku ruuduiksi vasta, kun se on kunnolla jäähtynyt ja saanut asettua ihan kaikessa rauhassa. Veitsen terästä kannattaa pyyhkäistä siihen tarttunut kuorrutus aina pois, 

näin paloista tulee siistimpiä.

KURKISTUS KEITTIÖÖN

Mitä ihmettä Reseptivarkaan keittiössä puuhataan? Miksi siellä valokuvataan? Ja miksi sillä on noin kamalasti viiniä? Juhliako se järjestää? Vai jotakin ihan muuta? Se selviää ihan pian...

JOGURTTIHERKKU SHRIKAND

Intialaistyyppinen jogurttijälkkäri on täyteläinen mutta raikas, eikä liian makea aikuiseen makuun. Ja – jälleen kerran – kätevä emäntä pyöräyttää tämän valmiiksi viidessä minuutissa jääkaappiin odottamaan vuoroaan. Itse käytän mieluiten paksua, kunnolla rasvaista jogurttia, mutta Total 0% -jogurtilla tästä saa todella kevyen jälkiruoan, eikä makukaan pahemmin kärsi. Pääasia on, että käyttää paksua jogurttia, ei mitään luirua.

Aivan ihastuttavan aromin jälkkäriin saa, jos tipauttaa sekaan ruusu- tai appelsiininkukkavettä. Tai vaihtoehtoisesti maustaa jogurtin Amarettolla.

Sairaan hyvää saa myös, jos korvaa mantelit saksanpähkinöillä ja lorauttaa pinnalle vaahterasiirappia!

Reilusti jälkkäriä neljälle:

5 dl tölkki Valion turkkilaista jogurttia

makeutukseen tomusokeria maun mukaan, aloita n. 1/2 desillä

2 tl murskattua kardemummaa

kourallinen rouhittuja manteleita

kourallinen rouhittuja pistaasipähkinöitä

Makeuta jogurtti ensin tomusokerilla.

Lisää loput ainekset.

Annostele nätteihin pieniin laseihin ja anna makujen tekeytyä jääkaapissa pari tuntia.

Juuri ennen tarjoilua ripottele pinnalle manteli- ja pähkinärouhetta ja lorauta hieman juoksevaa hunajaa.

PANGRATTATO

eli köyhän miehen parmesaani. Oiva lisäke kevyille, raikkaille pastoille. Tuoksu on niin huumaava ja suutuntuma niin ihanan rapea, että tätä tekee mieli napsia tölkistä muulloinkin kuin ruoka-aikaan. Jälleen kerran allaolevassa reseptissä määrät ovat summittaisia, omille makuhermoillesi sopivan kombinaation löydät maistelemalla.

puolikas kuivahtanut kovakuorinen maalaisleipä (olenpa joskus ostanut tätä varten ihan tuorettakin, paloitellut ja kuivattanut uunissa sopivaksi koppuraksi)

oliiviöljyä

ruukku tuoretta timjamia

1 valkosipulin kynsi

1 sitruunan raastettu kuori

suolaa

Hienonna kuiva leipä karkeaksi rouheeksi ja paahda rouhetta pannulla lorauksessa oliiviöljyä. 

Lisää pannulle hienonnettu valkosipuli, sitruunan kuori sekä timjami.

Paahda puuhaarukalla sekoitellen, kunnes leipärouhe saa hieman väriä ja koko seos on rapeaa. VARO polttamasta!

Levitä laakealle lautaselle jäähtymään.

Säilytä ilmatiiviissä tölkissä huoneenlämmössä.

TAGLIATELLE AL LIMONE

Tämän yksinkertaisempaa, raikkaampaa ja helpompaa herkkupastaa alkaa olla vaikea löytää. Tuhdimman ruoankin ystävät puhkeavat ylistyslauluihin, kun tarjoat pastan paistettujen pekoninmurusten kanssa. Pekonin täyteläisyys pyöristää sitruunan makua mukavasti ja antaa enemmän liikkumavaraa ruoan kanssa juotavan viinin valintaan. Toinen pistämätön lisuke sitruunapastalle on pangrattato. Tai parmesaani. Kannattaa kattaa tarjolle kaikki kolme, jokainen ruokailija tuunatkoon annoksensa mieltymyksensä ja vakaumuksensa mukaan.

Laseihin kaataisin joko kuivaa ja kuplivaa proseccoa tai nuorta ja raikasta punaista. Tämänkertaisen testiryhmän laseissa oli 2009 shirazia ja hyvin toimi!

Reseptivarkaan keittiössä on muutama raaka-aine, joiden ympärillä koko rumba pyörii. Yksi niistä on sitruuna. Tulette huomaamaan. Sitruunankuorta raastetaan vähän väliä, eikä allekirjoittaneen mielestä ole olemassa ruokaa, mihin se ei passaa. Se kannattaa pitää mielessä myös reseptejä lukiessa ja justeerata sitruunan määrä omaa sietokykyään vastaavalle tasolle.
Elintärkeä työkalu sitruunakeittiössä on sitrusrauta. Ostin sellaisen kerran Ikeasta parilla eurolla, enkä ole joutunut kuoren raastamisen kanssa sen koommin tuskailemaan. Suosittelen. Homma sujuu kuin tanssi.

SITRUUNAPASTAA NELJÄLLE:

500 gr pastaa, tagliatelle tai tagliolini 

pari reilua ruokalusikallista voita

oliiviöljyä

2 sitruunaa

1 purkki creme fraichea

ruukku tuoretta timjamia

suolaa

Sulata paistokasarissa voi ja lorauta sekaan öljyä.

Raasta sitruunoista kuoret ja heitä kasariin. Purista sitruunoista mehut ja lirauta nekin talteen.

Varo, ettei voi lähde ruskistumaan. Riittää, että ainekset muhivat yhdessä kaikessa rauhassa.

Lisää sekaan creme fraiche ja hienonnettu timjami vasta kun pasta on kypsää ja on aika sekoittaa kaikki yhteen.

Kumoa siivilöity pasta kasariin ja sekoittele hellästi mutta hyvin. Kannattaa ottaa syrjään lasillinen pastan keitinvettä ja lisätä sitä hieman, jos pasta tuntuu kuivalta.

Ripottele pinnalle hieman tuoretta timjamia ja tarjoile värikkäiltä lautasilta, ruoka itsessään on niin valjun väristä!

HELSINGIN PARAS PIZZA

Pizza on SE ruoka, jota ehkä eniten kaipaan Suomessa. HYVÄ pizza. Kaikesta yksinkertaisuudestaan huolimatta – tai ehkä juuri sen ansiosta – hyvä Margherita on näillä leveysasteilla äärimmäinen harvinaisuus. Nyt on kuitenkin ihan pakko mainostaa. Kävin nimittäin pizzalla Putte's bar & pizzassa, enkä pettynyt. Pohja, tomaattisoosi, mozzarella – kaikki just nappiin. Tätä lisäääää!!!!

Ja ellei minun sanani paina, niin mainittakoon, että seurueen aito italialaisvahvistus oli kanssani samaa mieltä. Buonissima sta pizza!