Äitivainaa leipoi ruisleipää kaupunkiasunnon sähköuunissa jo 40 vuotta sitten. Se on tähän päivään asti ollut parasta koskaan syömääni leipää. Mutta nyt täytyy sanoa, että tämän reseptin mukaan itse tehty menee senkin edelle. Viheltäen. Tiedän, ettei äiti pahastuisi, jos olisi täällä tätä lukemassa. Pyytäisi todennäköisesti vielä yhden palasen. Ja voita päälle.
Sain äidiltä aikanaan leivän juuren. Yritin sillä joskus leipää tehdä, mutta ei siitä mitään tullut. Äiti leipoi leivät limpuiksi, minä olen laiska ja rannevammainen ja limpuistani tuli aina kovia käkkylöitä. Tämä vuoassa paistettu leipä on pehmeää ja mehevää, oma suosikkini. Jonkun muuton yhteydessä pakastimessa säilyttämäni juuri sitten katosi, joten nyt piti aloittaa alusta.
Aikaa ja malttia tämän leivän tekemiseen tarvitaan. Mutta maku on sen arvoinen!
Scroll down for English!
Taikinasta tulee kaksi leipää n. 25cm leipävuoissa. Tarvitset:
taikinan juuri
1 litra vettä
1 kg ruisjauhoja
1 rkl suolaa
Pane kulhon pohjalle (sulatettu, jos säilytät sitä pakastimessa) juuresi, 1 litra vähän kättä lämpöisempää vettä ja puolet jauhoista. Sekoita velliksi, peitä kulho kelmulla ja pane lämpimään paikkaan muhimaan. Odota vuorokausi, jotta velli hapantuu ja alkaa vaahdota.
Ellei hapantuminen ala vuorokaudessa, lisää velliin hieman lämmintä vettä ja jauhoja ja siirrä astia lämpöisempään, vedottomaan paikkaan tekeytymään toiseksi vuorokaudeksi. Minä muhittelen omaani uunissa.
Kun velli kuplii ja tuoksuu happamalta, lisää siihen loput jauhot ja suola puulastalla sekoittaen. Taikinan pitäisi olla kiinteää, mutta vielä lastalla sekoiteltavaa. Peitä kulho tiiviisti muovikelmulla ja jätä taikina kohoamaan vähintään 10 tunniksi. Minä kohottelen omaani yön yli taas siellä uunissa. Kun taikina on kohonnut, ota talteen noin desin verran juureksi seuraavaa kertaa varten. Juuri säilyy jääkaapissa noin viikon ja pakastimessa pidempään.
Nostele taikina leivinpaperilla vuorattuihin leipävuokiin ja tasoittele pinta. Ripottele päälle ruisjauhoa. Kohota leivät vielä vuoissa liinan alla: lämmitä uuni n. 40 asteeseen ja pane vuoat SAMMUTETTUUN uuniin noin 5 tunniksi.
Paista leipiä 200 asteessa n. 80 min. Kypsä leipä kumisee, kun sen pohjaa koputtaa. Kumoa paistettu leipä leivinliinalle ja irrota leivinpaperi. Kääri leipä liinaan ja anna sen jäähtyä kaikessa rauhassa. Älä leikkaa lämmintä leipää ennen kuin se on kunnolla jäähtynyt. Jos kuori tuntuu leivän jäähdyttyä liian kovalta, säilytä leipä liinaan käärittynä muovipussissa.
Ellei sinulla ole omaa juurta, sen tekeminen on todella helppoa, vaatii vain hieman kärsivällisyyttä:
Murenna pari palaa 100%, ilman hiivaa leivottua ruisleipää (esim. Uotilan maalaislimppu käy hyvin) kulhoon, lisää 3 rkl ruisjauhoja ja 1 dl kädenlämpöistä vettä ja sekoita velliksi. Peitä kulho kelmulla ja jätä lämpöiseen paikkaan pariksi vuorokaudeksi. Sekoittele välillä reippaasti. Kun juurivelli on hapantunut, se haisee happamalta ja kuplii/vaahtoaa. Ellei velli kolmantena päivänä jo kupli, lisää pari ruokalusikallista jauhoja ja saman verran lämmintä vettä, sekoittele hyvin ja ole kärsivällinen.
What you need for two loaves in 25cm bread tins:
the starter
1 litre water
1 kg rye flour
1 tablespoon salt
Put the starter in a bowl with 1 litre of warm water (slightly warmer then your hand) and half of the rye flour. Cover the bowl with plastic wrap and a tea towel and leave in a warm place to rise for at least 24 hours. Stir briskly every once in a while. You'll notice when it's done when it starts to smell sour and bubble and froth.
Ok, now you have a bowl of sour smelling gruel. Let's make bread out of it:
Add the remaining flour and salt to the gruel. The dough should now be firm, but still operable with the spatula. Cover the bowl tightly with plastic wrap and leave the dough to rise for at least 10 hours. I leave mine in the oven overnight.
When the dough has risen, remove and set aside 1 dl of it as a starter for the next time. It survives in an air-tight container in the refrigerator for about a week but you can also freeze it.
Using a spatula, fold the dough in baking tins lined with baking paper and smooth the surface. Sprinkle with flour. Raise the bread one more time: Preheat the oven to 40C degrees and put the tins in the oven TURNED OFF for about 5 hours. Then bake the breads at 200C degrees for about 80 minutes. Remove the bread from the tin and peel off the paper.
Wrap the breads in a tea towel and let it cool down completely. Do not cut warm bread before it has properly cooled. If the crust is too hard, store the bread wrapped in a tea towel in a plastic bag.
IF YOU NEED A STARTER:
1 slice of 100% rye bread that hasn't been leavened with baker's yeast
3 tablespoons of warm water
3 tablespoons of rye flour
Remove the crust of the bread slice and crumble the bread. Mix everything. Cover with plastic wrap and a tea towel and leave in a warm place for a couple of days. Stir briskly every now and then. When the starter is ready, it smells sour and bubbles and foams. On the third say, if it still doesn't bubble, add some warm water and some flour and place in a slightly warmer place. The oven might be a good idea.
”one cannot think well, love well, sleep well, if one hasn't eaten well"
Virginia Woolf
19.4.2016
16.3.2016
TONTON SITRUUNAKAKKU
Superhelppo, superherkullinen ja superterveellinen sitruunakakku. Ihan super!
Tästä namista on ääretömän vaikea uskoa, ettei se sisällä lainkaan rasvaa, sokeria eikä valkoisia jauhoja. Siksi siitä taisi juuri tulla uusi lempparini.
A super easy, super delicious and super healthy lemon cake. Simply super!
It's hard to believe that this treat has no butter, sugar or white flour in it.
Maybe that's why it just became my new favourite.
1 iso tai 2 pientä luomusitruunaa
1 cup (2,5dl) mantelijauhoa
1/2 cup (hieman reilu desi) steviaa (minä käytin ruokosokeria, koska en sitä kavahda. mutta jos siis haluaa sokeria välttää niin sitten steviaa. tai jotain muuta. ehkä hunajaa?)
3 kananmunaa
1 tl leivinjauhetta
kookosöljyä (tai muuta rasvaa) vuoan voiteluun
Pese ja paloittele sitruuna, poista siemenet ja pane se kuorineen kaikkineen pariksi tunniksi veteen likoamaan. Kun se on aikansa kellunut, kaada vesi pois ja soseuta sitruuna – edelleen kuorineen kaikkineen – sauvasekoittimella muussiksi. Tässä työvaiheessa tarvitaan habaa ja kärsivällisyyttä. Elleivät kuoret muussaannu suosiolla, silppua niitä saksilla pienemmiksi ja jatka, kunnes muussi on tarpeeksi sileää. Lisää muut aineet muussiin, kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista 200 asteessa n. 45 min.
1 big or 2 small organic lemons
1 cup (2,5 dl) ground almond
1/2 cup (1 dl) stevia or other sweetener ( I used cane sugar because I have no reason to avoid it) maybe honey would work, too?
3 eggs
1 tsp baking powder
coconut oil (or other grease) for greasing the dish
Wash the lemon, cut it in pieces and remove the seeds. Put the pieces in a bowl of water for a couple of hours. Then, throw away the water and mash the lemon with an immersion blender. This requires some strength and patience. If the peels refuse to give in, cut them smaller with scissors and continue. When the mash is smooth enough, add all other ingredients and pour everything on a greased baking dish. Bake in 200 C for about 45 min.

7.2.2016
MUNAKOISOPIZZA
Julia Child teki nämä kai tutuiksi suurelle yleisölle, mutta onhan näitä syöty maailman sivu jo ennen häntä. Tolkuttoman hyvää. Suosittelen tekemään tuplasatsin, koska näitä syö enemmän kuin jaksaa, mutta ne ovat – jos mitenkään mahdollista – vieläkin parempia seuraavana päivänä, kun maut ehtivät hieman tasoittua. Ne vaan eivät selviä seuraavaan päivään, ellei niitä piilota. Myös itseltään.
Kahdelle:
1 munakoiso
puolikas sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 tlk hyvää tomaattimurskaa. meillä käytetään Muttia, ja varsinkin merkin tölkitetyistä kirsikkatomaateista tulee tosi tykki soosi
oliiviöljyä
1 mozzarella
parmesaaniraastetta
tuoretta basilikaa
Leikkaa munakoiso n. sentin paksuisiksi viipaleiksi, sudi pintaan oliiviöljyä ja paahda uunissa leivinpaperin päällä, kunnes pehmenevät ja saavat vähän väriä. 200 asteessa n. 20 min.
Kun koisot paahtuvat, tee pizzakastike. Kuullota hienonnettuja sipuleja hetki pannussa öliiviöljyssä, lisää tomaatit ja anna kiehua hiljalleen kannen alla, kunnes saat kirsikkatomaatit litisteltyä soosiinsa ja homma sakenee. Kastike ei saa olla liian vetistä. Suolaa ja oreganoa maun mukaan.
Kun koisot ovat valmiita, ripottele pinnalle suolaa. Levitä niille ensin tomaattikastiketta, sitten pari lehteä basilikaa, päälle viipale mozzarellaa ja lusikallinen parmesaania. Grillaa uunin grillivastuksen alla, kunnes juusto sulaa ja saa vähän väriä, n. 5 min. Koristele basilikalla.
Tomaattikastiketta jää tästä satsista hieman yli, mutta sen voi syödä vaikka huomenna spagetin kanssa ja heittää jäljellä olevat, lämmitetyt pizzat pasta-annoksen koristeiksi. Slurp!
![]() |
| kuva ei taas tee kohteelleen oikeutta, koska Suomen talvinen valo. ja melkein suruun kuolleet basilikat |

31.1.2016
RUNEBERGINTORTTU
Joka vuosi sama juttu... täydellisen tortun löytäminen on ihan mahdoton tehtävä. Toiset haluavat runeberginsä mehevän kosteana ja toiset kuivempana vaihtoehtona. Itse lukeudun jälkimmäisiin. Koska tarpeeksi kuivia mutta silti meheviä tyyppejä ei ole vastaan kävellyt, päädyin vääntämään herkut itse. Omassa keittiössä torttuja kun voi kostuttaa juuri niin paljon kuin haluaa. Tai olla kostuttamatta.
Näiden kanssa saattaisi paappa Runeberg ehkä kääntyä muutenkin haudassaan, sillä vadelmahillon puutteessa korvasin sen kirsikkahillolla, pähkinärouheen mantelirouheella ja punssin sijasta hölväsin sekaan manteliaromilla maustettua vettä. Toimii!
n. 20 kpl
150 gr voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl mantelirouhetta
1 dl mantelijauhetta
2 dl korppujauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 dl punssia tai omenamehua tai manteliaromilla maustettua vettä
pinnalle:
vadelmahilloa. tai kirsikka.
2 dl tomusokeria
sitruunamehua tarpeen mukaan
Vaahdota rasva ja sokeri, lisää munat vatkaten.
Sekoita mantelirouhe, -jauhe ja jauhot keskenään. Lisää taikinaan ja sekoita neste sekaan viimeiseksi.
Täytä vuoat 3/4 täyteen. Paina sormella keskelle syvennys ja lusikoi siihen hilloa.
Paista uunin alatasolla 200 asteessa 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä. Jos hillo uppoaa torttujen syvyyksiin, lusikoi kraatteriin hieman lisää hilloa. Jos halajat tiukkuvan kosteita torttuja, lusikoi vielä lämpöisten torttujen päälle joko punssia, maitoa tai manteliaromilla maustettua vettä.
Sekoita tomusokeri ja sitruunamehu tahnaksi ja pursota/valuta jäähtyneiden torttujen pinnalle.

11.12.2014
MISTÄ ON PIENET TYTÖT TEHTY?
Sokerikakusta, mansikkapehmismoussesta, pinkeistä pikkukukkasista, glitteristä ja vadelmanmakuisesta suklaasta.
Ystävien uuden, suloisen vauvan ristiäisiin sain askarrella suloista makeaa. Kakut ovat perussokerikakkuja, täyte mansikoista ja mansikkakermasta tehty mousse.
Suklaaleivosten kuorrutus on Fazerin uutta tummaa vadelmanmakuista leivontasuklaata, joka antaa klassikkosuklaaleivokseen ihan uutta tvistiä. Siihen jäi suorastaan himo. Onneksi saan tehdä leivoksia tänä viikonloppuna lisää kummitytön ja sisarensa yhteissynttäreille – lisää ihania pieniä tyttöjä, sokerimassakukkasia, kimalletta ja vaaleanpunaisia juttuja!

16.6.2014
MANSIKKAMÄEN BRITA
Makeita kesäfiiliksiä, mansikoita ja marenkia. Herkku, joka päätyi kansikuvakakuksi. Kesäpaikkamme Mansikkamäen nimikkonami, jonka ajatteleminenkin tuo hymyn huulille ja vie ajatukset kesään ja aurinkoon.
HUOM! Toimittaja on reseptiin näköjään lisännyt, että paista pyöreät pohjat kakkuvuoissa. Se ei ole tarpeen. Taikina on sen verran tönkköä, että siitä saa lusikalla muotoiltua pyöreät pohjat leivinpaperille ilman vuokiakin. Vähemmän säätöä, vähemmän tiskiä!
30.3.2014
RESEPTIVARKAAN AVOKADOPASTA ja elämän mullistava oivallus
Kaikki kunnia Gullichseneille, avokado ansaitsee kaiken saamansa suosion. Mutta minä tykkään omasta versiostani enemmän. Joudun olosuhteiden pakosta kokkaamaan usein vain itselleni, ja kun näin tylsästi käy, kehittelen annokseni vain ja ainoastaan lemppariaineksistani. Kuka sitä nyt pahaa ruokaa vasiten tekisi?
Reseptivarkaan keittiössä avokado saa – yllättäen – seuraansa sitruunaa. Paljon. Muut irvistelisivät, mutta kun itselleen tekee, saa vetää överit ihan rauhassa. Tuore raastettu inkivääri on toinen maku, joka nostaa toisilta tukan pystyyn, mutta tekee tämän ruoan entistäkin raikkaammaksi, vihreämmäksi ja keväisemmäksi. Kourallinen rouhittuja manteleita tuo mukavasti suutuntumaa. Tykkään!
SE OIVALLUS:
Valkosipulia olen elämäni aikana kuorinut ja hienontanut varmasti kymmeniä kiloja. Keittiöveitsen lappeella kun kynnen litistää, kuori irtoaa helposti, ja sen jälkeen muhju hienoksi veitsellä. Näin olen oppinut sen tekemään ja kätevästi se on käynyt. Mutta kokeilepa HAARUKKAA! Litistä kynsi haarukalla, kuori irtoaa kuin itsestään. Sen jälkeen riittää pari reipasta painallusta ristiin rastiin, ja kynsi on kauniisti murskana. Vau. En enää palaa veitseen.
yhden naisen annos:
puolikas avokado
1 pieni valkosipulinkynsi HAARUKALLA kuorittuna ja murskattuna
teelusikallinen tuoretta, raastettua inkivääriä
sitruunamehua tarpeeksi
kourallinen rouhittuja manteleita
loraus oliiviöljyä
Kun pasta kiehuu reilusti suolatussa vedessä, sekoita kaikki muu paitsi mantelit mössöksi. Muista panna suolaa tarpeeksi, muuten mikään ei maistu miltään.
Kun pasta on kypsää, ota talteen kupillinen keitinvettä siltä varalta, että pasta tuntuu kuivalta kun olet sekoittanut mössön siihen. Sotke kaikki sekaisin. Sekoita lopuksi mantelit, ripottele muutama pinnalle.
Syö parmesaanin kanssa. Kylmä, rutikuiva valkkari menee myös mukavasti.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)