”one cannot think well, love well, sleep well, if one hasn't eaten well"
Virginia Woolf

26.8.2012

BANAANIKAKKU

Tarkoitus oli polkaista tämä syksy käyntiin jollakin pikkuisen fiinimmällä reseptillä kuin tällä meidän perheen perusvakkariarkikakulla. Vaikka jollakin niistä ideoista, joita menneenä, Italiassa vietettynä kesänä kertyi reppuun mukava määrä. Mutta ehkä niillä herkutellaan sitten syssymällä kun illat pitenevät, ja allekirjoittaneella on enemmän aikaa keittiössä hääräämiseen.

Tänään leivottiin kakku täysin olosuhteiden pakosta. Mitään tekemistä asian kanssa ei ole sillä, että kolmen naisen taloudessa aina on jollakulla aivan kamala makeanhimo. Tai sillä, että äitihän hemmottelee tyttäriään leipomuksilla ilomielin aina kun he sitä hoksaavat pyytää...


Tänään leivottiin siksi, että hedelmävadilla kauniisti ruskettuneet banaanit eivät kelvanneet enää kenellekään. Ja jos Reseptivaras jotakin inhoaa, niin ruoan pois heittämistä. Tässä kohtaa täytyy kyllä tunnustaa, että juuri banskuja tulee joskus ostettua tahallaan paljon, jotta olisi hyvä syy leipoa tämä kakku. Niin hyvää se on!


Perusversio maistuu kaikille. Kourallinen karkeasti rouhittua tummaa suklaata tekee siitä teinityttöjen suosikin. Äiti ahtaa sitä itseensä uskomattomia määriä, kun suklaakourallista täydentää toisella mokomalla palasiksi hakattuja pähkinöitä. Ja muna-allergikoille tiedoksi, että reseptin ainokaisen munan voi ihan hyvin jättää poiskin, jos teinit ovat sattuneet heittelemään viimeiset, kakkua varten säästetyt kaksi parvekkeelta alas. Älkää kysykö.

Pikainen suklaakuorrutus kruunasi kakun tällä kertaa.
Ei se kyllä kauneudellaan päätä huimannut ennen kuorrutustakaan.
Mutta hyvää se oli! Moni kakku päältä kaunis jne...


3 ISOA KYPSÄÄ BANAANIA
2 dl SOKERIA
1/2 dl SULATETTUA VOITA
1 MUNA
3 1/2 dl VEHNÄJAUHOJA
1 tl SOODAA
1 tl SUOLAA
(KOURALLINEN ROUHITTUA SUKLAATA JA TOINEN MOKOMA SAMAN KÄSITTELYN LÄPIKÄYNEITÄ PÄHKINÖITÄ)

Soseuta banaanit haarukalla kulhossa ja lisää sitten sokeri.
Vatkaa muna ja lisää siihen hieman jäähtynyt voisula.
Sekoita nesteet.
Yhdistä kuivat aineet ensin keskenään ja sitten taikinaan puuhaarukalla, älä vatkaa.
Sekoita joukkoon varovasti suklaat ja pähkinät.
Paista voidellussa ja korppujauhotetussa vuoassa 200 asteessa 
n.50 minuuttia.
Säilyy hyvin jääkaapissa, paitsi jos haluat pinnan kovettuvan hieman rapeaksi. Siinä tapauksessa jätä sellaisenaan pöydälle. 
Kuorruta ja/tai koristele halutessasi. 


16.6.2012

TASTE OF HELSINKI



Maailmalta Suomeen rantautunut ruokafestivaali Taste of Helsinki http://www.tasteofhelsinki.fi ylitti kaikki odotukset. Ja ne olivat korkealla jo valmiiksi. Tähtitason ruokaa, hyvää juomaa, aurinkoisen kesäinen (vihdoinkin!!!) Helsinki parhaimmillaan, ihanaa seuraa... Täydellinen ilta.
VIP-vieraat saivat arvoisensa kohtelun. Ilta alkoi Taittingerilla sekä vapaavalintaisilla alkupaloilla VIP-alueella, jota ilta-aurinko lämmitti suloisesti. Valinta oli vaikea, koska kaikkea ei voinut mitenkään maistaa...



Pöytään kannoimme lopulta Aiton koivunsilmuilla savustettua lohipastramia, Smörin marinoitua kuhaa, parsaa ja sitruunaverbenaa sekä Toscaninin Vitello tonnatoa. Samppanjan kyytipojiksi oivia jokainen.
Hah! Kuvassa on äärimmäisen tyylikkäästi jonkun torven sormi. Ei välitetä siitä...

Seuraava stoppi oli Murun kioski, mistä mukaan lähti punaviinirisotto ja Iberico-porsaan bavette sekä Sir Lintsin patè, marinoituja sieniä ja punasipulihilloketta. Ne suorastaan sulivat suussa! Varsinkin risottoa olisin helposti syönyt ämpärillisen...

Juuregrillattua luomukaritsankylkeä, lämmintä varhaiskaalisalaattia ja savuomenavoita olin päättänyt maistaa jo etukäteen, eikä valinta kaduttanut. Karitsa oli aivan SAIRAAN hyvää, ja savuomenavoi juuri se sopiva yllättävä uusi maku.

Farangin rapeaa possua, palmusokerikaramellia ja riisiviinaetikkaa oli kehuttu etukäteen niin paljon, että sitä oli ihan pakko maistaa, vaikken sianlihan ystävä ole ikinä ollutkaan. Mutta ihmeen sait aikaan, ihana Tomi Björck upeine tatuointeinesi! Reseptivarkaasta ja possusta tuli kavereita kertaheitolla!

Tarjolla olevat jälkiruoat ansaitsisivat täysin oman lukunsa. Runsaudenpula ja tässä vaiheessa jo kohtuullisen täysi vatsa suistivat lopulta klassisen yksinkertaiseen – mutta myös yhteen illan mielenkiintoisimpaan – vaihtoehtoon, kahviin ja suklaaseen. Paulig tarjosi oivan mahdollisuuden maistella erilaisia kahveja ja niille sopivia suklaapareja. Tuttu Pressa sai parikseen marjatäytteisen tumman konvehdin, mantelinen meksikolainen kahvi crème brûléen makuisen maitosuklaan, ja kenialainen, mustaherukanlehdiltä tuoksuva kahvi sopi valkosuklaan kaveriksi kuin nenä päähän.
Illan ainoa miinus oli se, ettei vatsa vedä määräänsä enempää. Maistamatta jäi ÄLYTÖN määrä toinen toistaan houkuttelevampia annoksia. Ainakin grillatut jättikatkaravut, paistetut kampasimpukat hasselpähkinävoissa, herukanlehtivanukas ja ihanan Tomi Björckin HOLA HOLA ja ja ja... olisivat ehdottomasti kutkutelleet mielenkiintoani. Höh! Onni onnettomuudessa on se, että tuollahan ne seisovat kivenheiton päässä kaikki nuo ihanat ravintolat. Tänä iltana moni ennenmaistamaton paikka sai uuden asiakkaan – täältä tullaan! Ja ensi vuonna maistetaan Helsinki taatusti uudelleen!

12.6.2012

SULOISET SUUPALAT

Lauantain ihastuttavilla syntymäpäiväjuhlilla Reseptivaraskin pääsi kerrankin valmiiseen pöytään. Se jo sinänsä on luksusta, mutta kun juhlatalo oli kaunis kuin koru, pöytä tyylillä katettu ja syötävät toinen toistaan herkumpia, luksus sai ihan uuden ulottuvuuden. 
Pöytä notkui Marin aikaansaamia ihanuuksia, joista päätin varastaa mukaani tämän suolaiselle suupalakeksille kootun makeankirpeänkermaisenpehmeän kaunokaisen:


VUOHENJUUSTOMOUSSE JA TOMAATTIPUNASIPULIHILLOKE
30-35 kpl 
Ihanaa antipastoksi, pikkunaposteltavaksi, 
proseccon kyytipojaksi, oikeastaan ihan mihin tilanteeseen vain... Slurp!


VUOHENJUUSTOMOUSSE:
1 prk (150gr) pehmeää vuohenjuustoa
1 dl kuohukermaa
ripaus suolaa ja mustapippuria

TOMAATTI-PUNASIPULIHILLOKE:
2 pientä punasipulia
100g kirsikkatomaatteja
1/2 dl vettä
2 rkl punaviinietikkaa
1/2 dl hillomarmeladisokeria

LISÄKSI
pieniä suolaisia keksejä
jotakin kaunista vihreää, esim. hento herneenverso tai tuoreen timjamin lehtiä

1. Vaahdota kerma ja sekoita se vuohenjuustoon. Mausta suolalla ja pippurilla.
2. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota silppua öljytilkassa, kunnes se on läpikuultavaa ja pehmeää.
3. Pane kattilaan kuullotettu sipulisilppu, paloitellut tomaatit, vesi, etikka ja hillosokeri.
4. Keitä hiljalleen viitisen minuuttia. Anna jäähtyä.
5. Kokoa kekseille ensin vuohenjuustomoussea ja päälle hilloketta. 

pöydän muita herkkuja

kuvat: Mari tai Tero tai Emma A.



29.5.2012

CROSTATA ALLA MARMELLATA

Eli (kirsikka)hillopiirakka. Tämä resepti tarttui mukaan Sisilian-siskoltani 20 vuotta sitten. Se muuntuu maun mukaan: hyvää KIRPEÄLLÄ hillotäytteellä – kirsikka on ehdoton suosikkini ja aprikoosi hyvä kakkonen – unohda äklömakeat mansikkadronningholmit tässä kohtaa! Aivan ihanan kesäpiirakan teet samasta pohjasta, jos täytät sen tuoreilla marjoilla ja silaat sokerikiilteellä. Teen teille sellaisenkin tässä jonakin päivänä, kunhan mansikat kypsyvät.


POHJA:

150 grammaa voita
2 dl sokeria
4 dl jauhoja
1 muna
ripaus suolaa
(raastettu sitruunan kuori)

TÄYTE:
kirpeää hilloa (tässä pari päivää sitten tehtyä kirsikkahilloa)

NYPI kylmä, paloiteltu voi, sokeri, suola ja jauhot hiekkamaiseksi seokseksi sormillasi.
JOS käytät sitruunankuorta, ripottele se sekaan tässä vaiheessa.
LISÄÄ kananmuna ja puristele seosta, kunnes siitä alkaa tulla taikinamaista. Kun se ei enää hajoa käsiisi, muotoile siitä pallo ja pane jääkaappiin lepäämään noin puoleksi tunniksi.
KAULI 2/3 taikinasta litteäksi ja painele voideltuun piirakkavuokaan. Tämä on vähän hankalaa, koka taikina murenee helposti, mutta älä luovuta! Täytä hillolla ja askartele lopputaikinasta pinnalle kivoja kuvioita. Tässä iänikuisen nauharistikon sijaan piparimuotilla leikattuja sydämiä <3
PAISTA 180-asteisessa uunissa 45 minuuttia, tai kunnes pohja on kauniin kullanruskeaa. Kuvan piirakka olisi saanut olla uunissa ehkä aavistuksen kauemmin.
TARJOILE hyvin jäähtyneenä. PS: Kirpeän hillopiirakan paras kaveri on klöntti kermavaahtoa...

24.5.2012

KIRSIKKAHILLO

Hullu hilloa itte vääntää kun kaupastakin saa tosi hyviä. Mutta kun itse tehty vaan on NIIN paljon parempaa! Eikä meidän lähikaupasta saa kirsikkahilloa... Kaduille ilmestyneiden marjakioskien kirsikat suorastaan huusivat perääni, kunnes taivuin ja toin ne kotiin. Onhan siinä oma vaivansa ja tuleehan siitä sotkua, mutta kyllä onni vaan on oma hillo! Helppoakin se on, nyrkkisääntönä kiloon marjoja puoli kiloa hillosokeria. Keitellään vartti ja tölkitetään puhtaisiin tölkkeihin.


Teen hilloa joka kesä kesäpaikkamme Mansikkamäen vuosittain vaihtelevasta sadosta. Yleensä siinä on vadelmaa, karviaista ja mustaherukkaa. "Mansikkamäen kesäksi" ristitty herkku maistuu tyttärille talven pimeillä kylmillä pannarin kyljessä. Kirsikkahillo on oma lempparini. Maustamattoman jogurtin kaverina aivan pistämätön. Huomenna tosin ajattelin tästä satsista leipoa Haagan herkullisimman kirsikkapiirakan...

19.5.2012

KATUKAHVILA KAKKUTIKKARI

Ravintolapäivän kunniaksi pyörittelimme kakkutikkareita ja keittelimme katukahvia. Kävijöitä oli huimat 130! Aurinko helli, katukahvilan pöydissä riitti asiakkaita, ja kakkutikkarit myimme loppuun kahdessa tunnissa. Ensi vuonna uudestaan, mutta tuplamäärällä herkkuja!

          



Kakkutikkareita oli tarjolla kolmea lajia:
sitruuna (yllätys kaikille!)

suklaa

mansikka